Turnaus / [Melee, Smash4] Union XVII, Helsinki, 8-10.9
#1
[Image: lIcKbtQ.png]

Union on Östersundomissa järjestettävä Super Smash Bros. -tapahtumasarja, joka olisi tarkoitus järjestää joustavasti keskimäärin kerran kuukaudessa joskus. Tapahtuman ohjelmaan kuuluu aina kilpailuhenkisiä turnauksia Smash Bros. -sarjan eri peleistä, mutta ennen kaikkea kuitenkin pitää hauskaa kavereiden ja muiden samanhenkisten ihmisten kanssa myös esimerkiksi lautapelailun ja saunomisen merkeissä. Osallistumispakkoa ei ole eikä pelkkä sisäänpääsy maksa mitään, mutta turnauksiin osallistumisesta peritään yleensä jokin pieni summa vahvistamaan kilpailuhenkeä. Mukana on aina pelaajia konkareista aloittelijoihin, että peliseuraa löytyy varmasti vastaamaan omaa tasoa.

Tämä tapahtuma on ennen kaikkea itse osallistujille, joten kerro ihmeessä mielipiteesi ja ehdotuksesi turnausten parantamiseen.

- JÄRJESTÄJÄT -

Laatikko
Stemu
-LzR-

- ILMOITTAUTUMINEN -

Ilmoittaudu tässä!
Varaa nukkumapaikkasi tässä!

Voit ilmoittautua turnauksiin etukäteen ilmoittautumislomakkeella tai turnauspaikalla viimeistään tuntia ennen turnausten alkua, myöhästyneitä ilmoittautumisia ei alustavasti oteta enää mukaan. Muista myös ilmoittaa tiimikokoonpanosi etukäteen tai varaudu tulemaan paikan päälle tuntia ennen kyseisten turnausten alkua.

Jos olet jo täyttänyt lomakkeen, mutta haluaist muuttaa jotain tietojasi, niin pistä vain uutta lomaketta tulemaan. Jos sen sijaan haluat perua osallistumisesi kokonaan niin pistä viestiä tänne foorumille tai sähköpostia osoitteeseen oskari.vartia(at)hotmail.com (muista pistää mukaan nimimerkkisi tai oikea nimesi).

- UUTTA TÄLLÄ KERTAA -

- Ilmoittautuminen hoidetaan kokeellisesti tällä kertaa smash.gg:n kautta, joten tarvitset tunnukset sinne ilmoittautuaksesi netissä. Nukkumapaikan varaus hoidetaan edelleen omalla lomakkeella, koska syyt.
- Smash 4 pelataan nyt kahdella stockilla.
- Jos olet Smash 4 pelaaja ja sääntökeskustelut kiinnostavat, kannattaa käydä täyttämässä tämä lomake: https://goo.gl/forms/EtGYZCu5rgFOoBJl1
- Splatoon 2 turnaus ensimmäistä kertaa näin sunnuntaina.

- AIKA JA SIJAINTI -

8.-10.9.2017 perjantai - sunnuntai.
Ovet aukeavat perjantaina 14:00 ja pelit lopetetaan sunnuntaina viimeistään 19:00.

Östersundomin nuorisotalo
Knutersintie 915
00890 Helsinki

[Image: iRlnaG1.png]

Seudun opaskartta

Nämä mahtavat tilat löytyvät vain lyhyen ajo- tai bussimatkan päässä Itä-Helsingistä, jonne saakka pitäisi päästä helposti mistä päin maailmaa tahansa. Talolla on runsaasti parkkipaikkoja autolla saapuville ja bussipysäkkikin on vain kivenheiton päässä. Lähimpään kauppaan joutuu kuitenkin tarpomaan n. 3 kilometrin verran.

Itäkeskuksen bussipäätepysäkiltä lähtee bussit numero 93, 93k ja 841, jotka kaikki kulkevat aivan nuorisotalon vierestä. Käytä reittiopasta laskeaksesi omat aikataulusi paikalle saapuaksesi.

Tapahtuma on täysin päihteetön, eli alkoholi, tupakka ja muut huumaavat aineet ovat kiellettyjä. Juopuneita ihmisiä ei päästetä sisälle.

- AIKATAULUT -

Ilmoittautuminen jokaiseen turnaukseen päättyy tuntia ennen kyseisen turnauksen alkua!
Mihinkään turnaukseen ei ole pakkoa osallistua.

Perjantai
14:00 Ovet aukeaa
19:00 Super Smash Bros. Melee Doubles
20:00 Super Smash Bros. WiiU Doubles

Lauantai
12:00 Super Smash Bros. Melee Singles
14:00 Super Smash Bros. WiiU Singles

Sunnuntai
13:00 Splatoon 2 3v3 Teams
18:00 Pelaaminen lopetetaan

Muita epävirallisia turnauksia

Jos sinua kiinnostaa järjestää jotain epävirallista, ilmoittele minulle niin voin lisätä sen yllä olevaan listaan.

- MAKSUT JA VOITONJAKO -

Tuo mukaan käteistä ja mieluiten vielä siten, että sinun on mahdollista maksaa tasarahalla!

Kaikki listatut turnaukset: 2€
Ylläpitomaksu turnauksiin osallistuvilta: 5€
- Smash Finland Ry:n jäsenenä oleminen tai television/konsolin tuominen alentaa hintaa kahteen euroon. Mikäli olet sekä jäsen että tuot edellämainitun tarvikkeen, olet vapautetty maksusta kokonaan. Ylläpitomaksuista saadut rahat menee Smash Finland Ry:lle kun turnauksen kustannukset on katettu.

Kaikki Singlesit
Ensimmäinen sija: 50%
Toinen sija: 30%
Kolmas sija: 15%
Neljäs sija: 5% (omat takaisin minimissään)

Kaikki Doublesit
Ensimmäinen sija: 60%
Toinen sija: 30%
Kolmas sija: 10% (omat takaisin minimissään)

- TILAT JA YÖPYMINEN -

Nukkumapaikkoja on rajallinen määrä (40 max), joten muista varata omasi aikaisin! Seuraa tilannettasi osallistujalistasta alempana kun osallistumisesi on käsitelty. Ulkopaikkakuntalaisia priorisoidaan nukkumispaikkojen antamisen suhteen alkuun 25.8. asti, jonka jälkeen lkaikki paikkakuntalaisten varaukset jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kannattaa siis ilmoittautua mahdollisimman pian asuinkunnasta riippumatta, mutta olisi hienoa jos pystyisit kuitenkin ennen ilmoittautumistasi kyselemään, mikäli joku paikallinen kaverisi pystyisi mahdollisesti majoittamaan sinut, tämä auttaisi valtavasti sekä turnausjärjestäjiä sekä muita nukkumapaikkaa vailla olevia.

Paikan päältä löytyy läjä sohvia sekä peräti 30 sänkyä peittoineen ja tyynyineen. Ottakaa mukaan omat lakanat tai makuupussi jos meinaatte varata sängyn itsellenne, mutta kannattaa myös varautua siihen jos ei kerkeä varata itselleen sänkyä, vaikka paikan päällä löytyy myös patjoja ja kokoontaiteltavia sänkyjä jonkin verran. Jos otat ennalta avaamattoman sängyn niin muista taittaa se taas kasaan päivän ajaksi jos se on liikkumisreittien tiellä. Muista myös merkata huoneiden ovilla sijaitseviin lappuseen oma nimesi, mikäli yövyt juuri siinä huoneessa.

Tiloista löytyy tuttuun tapaa jääkaappeja ja niitä on käytössämme parista eteenpäin tilanteen mukaan. Pieni pakastin, pari uunia, pari hellaa ja mikro on myös käytössä (leivänpaahdin puuttui viimeksi). Pitäkäämme keittiö siistinä koko viikonlopun ajan, tiskataan tiskit ja siivotaan sotkut!

Paikalla on myös sauna ja suihkuja.

- TODENNÄKÖISYYS PeliQ:N PYHÄÄN PRESENSSIIN -

[ X ] Ei tiedä Jeesuskaan.

- SÄÄNNÖT -

Jos olet uusi pelaaja niin alla oleva materiaali saattaa säikäyttää, mutta ei hätää, suuresta tekstimäärästä huolimatta systeemi on todella yksinkertainen ja jokainen pelaaja osaa varmasti auttaa sinua. Paikanpäällä on myös sääntölappuja, joista voi vielä kurkata sallitut kentät vaikka kesken setin.

YLEISTÄ

- Friendly Fire päällä.
- Handicap poissa päältä.
- Itemit poissa päältä.
- Pause poissa päältä.
- Stock Sharing sallittu.
- Pelaajat voivat vaatia doublesien ohjainporttien jaettavan seuraavasti: 1 - 2 - 2 - 1
- Kaikki setit ovat paras kolmesta lukuun ottamatta finaaleita (Winners Finals, Losers Finals ja Grand Finals) ellei erikseen mainita.
- Jos setissä on kenttäbanneja, pelaajat voivat myöhemmin setissä mennä omaan bannaamaansa kenttään ja kummatkin pystyvät bannimaan saman kentän.
- Stalliminen on bannissa (tapa tehdä peli pelaamattomaksi, että ottelu ei voi edetä). Tähän kuuluvat esimerkiksi infinitet yli 300%:n, jäätymisen aiheuttaminen, hahmon katoaminen ja pelin resetointi. Rangaistuksena on matsin luovuttaminen toiselle pelaajalle.
- Time Outin tullessa voittaja päätetään ensin katsomalla kummalla on enemmän stockeja jäljellä ja tämän jälkeen kummalla on vähemmän damagea. Jos peli on tämänkin jälkeen vielä tasan tai pelaajat kuolevat samaa aikaa aiheuttaen sudden deathin, pelataan yhden stockin uusintaottelu ajalla, joka jaetaan pelin tavallisella stockimäärällä.
- Pelaajan valmentaminen kesken matsin tai keskeneräisen setin matsien välissä on kielletty.
- Pelaajat voivat pyytää ennen ottelua vastustajajiaan vaihtamaan hahmojensa väriä jos valittu väri aiheuttaa ongelmia erottaa hahmoa toisesta tiimistä tai kentän taustasta.
- Counterpick tilanteessa edellisen matsin hävinnyt pelaaja voi vaatia ohjainporttien vaihtoa mielensä mukaan.
- Elä vie toisen ohjainta ja pistä sitä uuniin kesken ottelun. Rangaistuksena saat nuhtelun PeliQ:lta.

Setin kulku

1. Pelaajat valitsevat hahmonsa. Kumpikin pelaaja saa vaatia Double Blind Character Selectionia.
2. Pelaajat suorittavat Stage Striken.
3. Setin ensimmäinen matsi pelataan.
4. Matsin voittanut pelaaja bannii sallitun määrän kenttiä.
5. Matsin hävinnyt pelaaja päättää kentän.
6. Matsin voittanut pelaaja päättää hahmonsa.
7. Matsin hävinnyt pelaaja päättää hahmonsa.
8. Seuraava matsi pelataan.
9. Toista askeleet 4.-8. kunnes setti on pelattu.

Double Blind Character Selection

1. Ensimmäinen pelaaja kertoo kolmannelle osapuolelle salaisesti hahmovalintansa.
2. Toinen pelaaja kertoo ensimmäiselle pelaajalle hahmovalintansa.
3. Kolmas osapuoli paljastaa ensimmäisen pelaajan hahmovalinnan.

Melee Singles ja Doubles

- 4 stockia
- 8 minuuttia
- Pelaaja voi halutessaan vaatia neutraalia aloitusta peleihin, jolloin molemmat pelaajat/tiimit menevät matsin alettua kentän vastakkaisiin päätyihin ja alkavat pelaamaan pelaajien sopimasta signaalista.

Starters
Final Destination
Battlefield
Dream Land N64
Yoshi's Story
Fountain of Dreams (Singles)
Pokémon Stadium (Doubles)

Counterpick
Pokémon Stadium (Singles)

- Stage Strike toimii seuraavalla järjestyksellä: 1 (P1) -> 2 (P2) -> 1 (P1)
- Jokaisella pelaajalla/joukkueella on 1 kenttäbanni Bo3 seteissä.
- Pelaaja ei voi valita kenttää, jossa on aiemmin voittanut setin aikana.

Turnausformaatti päätetään paikanpäällä suhteessa osallistujamäärään.

Smash WiiU Singles & Doubles

- 2 stockia (Singles) / 3 stockia (Doubles)
- 6 minuuttia (Singles) / 3 stockia (Doubles)
- Custom movesit kielletty
- Equipmentit kielletty
- Miit täysin sallittuja (koko ja liikkeet)
- Jos peli päättyy selfdestruct-liikkeeseen ja peli menee sudden deathiin, liikkeen tekijä häviää aina. Poikkeuksena on Ganondorfin side special, jonka mennessä sudden deathiin Ganondorf voittaa.

Stagelist
*Final Destination / Omega Stages
Battlefield
Smashville
Town & City
Lylat Cruise
Dream Land 64
Duck Hunt

*Jos pelaaja bannaa Final Destinationin tai Omega Stagesit niin kummatkin ovat bannittuja.
*Vain Final Destination on valittavissa setin ensimmäisessä pelissä, Omegat ovat valittavissa vasta toisesta pelistä eteenpäin.

- Stage Strike toimii seuraavalla järjestyksellä: 1 (P1) -> 2 (P2) -> 2 (P1) -> 1 (P2)
- Jokaisella pelaajalla/joukkueella on 2 kenttäbannia Bo3 setissä ja 1 kenttäbanni Bo5 setissä.
- Pelaaja ei voi valita kenttää, jossa on aiemmin voittanut setin aikana.

Turnausformaatti päätetään paikanpäällä suhteessa osallistujamäärään.

- OSALLISTUJAT -

Ilmoittaudu tässä!
Varaa nukkumapaikkasi tässä!

Nukkumapaikkojen varauslista

Nukkumapaikkatilanne: PE [40/40] LA [40/40]
Jos nimesi perässä on *-merkki, sinulla on lupa nukkua paikan päällä ilmoituksesi mukaan. Tilanne päivittyy täällä aiheessa aina uusien ilmoitusten ja peruutuspaikkojen myötä.

Loota [TO God]
Stemu [TO God]
-LzR- [TO God]
pepi*
Trifroze*
Lancelot*
Donski*
Schwa*
Casiolove*
Appe3*
Jage*
mmKALLL*
House*
Lobsteri*
Solobattle*
Proutou*
Mursu*
Makzutheamazing*
Waffaru*
Riolufin*
Elda*
Forre*
Kekkeri*
ZartZu*
Paju*
eideeiit*
Ode*
Axiom*
SpicyTime*
Tinker*
Pakkanen*
XtraSensor*
nnari*
Critical*
Tompreos*
Hans*
JK*
Mayhem*
Servy*
zlzr*
saska
Rickshaw
Reel Stuka
Sasu
Ketä
Reply
#2
Jo vain.
EDIT: Onko mahdollista yhdistää recommended rulesetiä ja nykyistä siten, että poolit pelataan 2-stock BO3 ja koko bracket 2-stock BO5? Viime Koneistamossa tuli todettua toimivaksi, mutta Dreamlandin ja Bäfän saman bännin alla olo ja Duck Huntin totaalinen absenssi oli ärsyttävää.
Reply
#3
Upea, suorastaan kaunis logo. Sydäntä lämmittää.

Jos joku haluaa bugisten pelien pokaaleja ennen kuin vien ne mukanani nipponiin niin haastetta vain. Joku Smash Mastersin kaltanen sivuevent vois olla hauska myös, jos porukkaa kiinnostaa; kehtaan väittää olevani aika konemainen semmosessa touhussa.
Reply
#4
Noniin, liityn kuoroon sanomalla, että Koneistamon ruleset (enimmäkseen mdsr, 1 bäbn,  2stock bo3 pools, 2stock bo5 KOKO bracket) on todistettu hyväksi Smash4:ssä, viime Unionin ruleset oli kyllä semmosta mäteilyä että alkoi päähän sattua.
Reply
#5
(13.08.2017 18:20)Appe3 Wrote: Noniin, liityn kuoroon sanomalla, että Koneistamon ruleset (enimmäkseen mdsr, 1 bäbn,  2stock bo3 pools, 2stock bo5 KOKO bracket) on todistettu hyväksi Smash4:ssä, viime Unionin ruleset oli kyllä semmosta mäteilyä että alkoi päähän sattua.

2 stockin matseista oon samaa mieltä, mutta en ole varma voiko koko bracket olla bo5. ehkä 2 kierrosta losereissa bo3.
Reply
#6
(13.08.2017 20:18)pepi Wrote:
(13.08.2017 18:20)Appe3 Wrote: Noniin, liityn kuoroon sanomalla, että Koneistamon ruleset (enimmäkseen mdsr, 1 bäbn,  2stock bo3 pools, 2stock bo5 KOKO bracket) on todistettu hyväksi Smash4:ssä, viime Unionin ruleset oli kyllä semmosta mäteilyä että alkoi päähän sattua.

2 stockin matseista oon samaa mieltä, mutta en ole varma voiko koko bracket olla bo5. ehkä 2 kierrosta losereissa bo3.

Viime Koneistamossa ko. formaatti tuli, kuten sanoin, todettua paljon toimivammaksi kuin aikaisemmin käytetty formaatti, joka oli 3-stock BO3 poolit ja bracket 3-stock BO3 top 8:aan asti, jolloin pelattiin 3-stock BO5. Mun mielestä meidän kannattaa pelata ennemmin tällä. Säästää ainakin poolien aikaan molosti aikaa.
Reply
#7
Itekkin kannatan 2 stock bo3 poolit, ja bracket kokonaan/top 8 2stock bo5.
Reply
#8
https://goo.gl/forms/EtGYZCu5rgFOoBJl1

Tuonne voi käydä latomassa niitä mielipiteitä Smash 4 sääntöjen suhteen ja tarkoitettu tosiaan vaan Smash 4 pelaajille.
Reply
#9
Hohohps naamakirja eventti vähän myöhässä but here it iiiis!
https://www.facebook.com/events/111326406239430/
Reply
#10
Ajattelin taas yrittää saada tänne vähän ruotsalaisia, mutta ei taida tulla hirveästi suomalaisiakaan... Ja paluumatka menee myöhemmäks koska toinen laivoista ei kulje.
Jack ehkä tulee ja yrittää saada mukaan Daydee ja Fa0.
Reply
#11
(23.08.2017 09:01)ajp_anton Wrote: Ajattelin taas yrittää saada tänne vähän ruotsalaisia, mutta ei taida tulla hirveästi suomalaisiakaan... Ja paluumatka menee myöhemmäks koska toinen laivoista ei kulje.
Jack ehkä tulee ja yrittää saada mukaan Daydee ja Fa0.

Osallistujalista näyttää vielä karun pieneltä kun ilmoittautumisia ei ole vielä avattu kun smash.gg:n kanssa ollut ongelmia turnauksen hyväksymisen kanssa, mutta tänään pitäisi tulla näkyviin kaikille.

Kiva jos saat poppoota napattua mukaan, kannattaa niillekin sanoa, että katselee osallistujalistaa vähän ajan päästä uudestaan jos sen tämänhetkinen pienuus on poiskäännyttävä tekijä.
Reply
#12
No nyt toimii se smash.gg:n sivukin, käykää siis rekkaamassa pikimiten!

https://smash.gg/tournament/union-xvii

Smash 4 säännöt ja osallistujalista on myös päivitetty.
Reply
#13
Mekin, jotka Ruotsinmaalla hiljan käytiin, kokeiltiin saada houkuteltua tänne pelaajia ja toistaiseks näyttää pari olevan todennäkösesti tulossa. Toivotaan parasta. Kyseessä siis Smash 4 -pelaajat Lelize ja Whiny, ehkä muitankin vielä.
Reply
#14
Kuulemma samaan aikaan Ranskassa joku turnaus, jonne ne mieluummin menee. Ja niin, toinen laivoista menee tosiaan huoltoon just siinä sunnuntaina. Meno olis sopivasti to-pe, mutta paluu olis vasta ma-ti. No, ensi kerralla sitten.
Reply
#15
What is good!? Eli "Nordic Rumble" tulee olemaan Seinäjoella 4.-5.11.2017 Järjestettävä suomen isoin taistelupeliturnaus jossa SJK eSports toimii järjestäjänä (Meikä pääjärjestäjänä harkan ohessa). 
Tapahtuma tulee virallisesti julki ~1.9.2017 silloin myös paljon enemmän lisäinfoa.
Miten se tähän liittyy? Noh! Union XVII Top 2 pelaajista (Smash 4 & Melee singles) saavat kutsun ja ilmaisen sisäänpääsyn tapahtumaan!
Laittakaahan kalentereihin tilaa. Dis gon be big!

e. Saa ja PITÄÄ alkaa mainostamaan jo ulkomaalaasille! 8)
Reply
#16
Kai täällä on meleellekin striimi tällä kertaa?
Reply
#17
Messu
Reply
#18
(31.08.2017 04:37)Paju Wrote: Kai täällä on meleellekin striimi tällä kertaa?

Im oon it.
Reply
#19
Jeesh elikkäs tullaan saamaan striimikamat tuonne MUTTA meikä esim. tulee vasta keskiviikkona hki, haen striimikamat varmaan torstaina ja sit pitäs jossain saada configurattua se kone striimikelposeks. Joten tulee olee aika vähän kortilla et kuinka huikeen striimin siihen saa.

Joten... HELP WANTED!

-Jos joku saa tehtyä layouttia smash4 ja melee (sale tai joku pls!?!?!)

-Joku puol tekniikkodyydiks joka pitä huolen että striimi pysyy ajantasalla (yritän itekki mahd. paljon mut siinä vähän muutakin järjesteltävää niin jos joku voi myös jeesata niin helepottaa elämää

-Muutama selostaja jotka jaksaa selostella vähän enemmänkin eikä 10min blokkeja. Novi (m1 & afrodyyd?) on jo ainakin tulossa selostaa. Mut muutama ns. "vakituinen" siihen. (tuun itekkin selostaa mut sama homma ku tekniikkapuoles)

-Muuta vapaaehtois jeesiä on aina tarpeen!
Reply
#20
(01.09.2017 15:26)Stemu Wrote: Joten... HELP WANTED!

-Joku puol tekniikkodyydiks joka pitä huolen että striimi pysyy ajantasalla (yritän itekki mahd. paljon mut siinä vähän muutakin järjesteltävää niin jos joku voi myös jeesata niin helepottaa elämää

-Muuta vapaaehtois jeesiä on aina tarpeen!

Voin autella striimin ylläpidossa lauantaina varsinkin silloin, kun omaa poolia ei pelata. Ajattelin harrastella valokuvausta jossain vaiheessa, joten en voi lupautua koko päiväksi hommaan.
Reply




Users browsing this thread: 1 Guest(s)