Poll: Minun mielestäni Suomessa Meleen kohdalla...
Pitäisi siirtyä NTSC:hen
Pitäisi pitäytyä PALissa
On aivan sama kumpaa versiota pelataan, molemmat ovat minulle ok
[Show Results]
 
 
Smash / NTSC-PAL-ketju
#1
Nyt kun alkaa näyttää siltä, että muualla Euroopassa aletaan siirtyä NTSC-versioon joko testikauden kautta tai suoraan, olisi varmasti hyvä käydä keskustelua asiasta myös Suomessa.

Vaikka discordissa aiheesta on jonkun verran (=paljon) jauhettu, ajattelin luoda tänne nyt foorumiketjun, jolloin pysytään asiassa eikä väliin tule 150+ viestiä muista aiheista. Asia ei ainakaan etene discordin puolella mihinkään kun keskustelu alkaa aina alusta.

Esim. seuraavia asioita voi pohtia:

Mielipiteitä siitä, että siirryttäisiin jossakin sovitussa vaiheessa testiksi NTSC-versioon ennalta sovituksi ajanjaksoksi ja katsottaisiin sitten, miltä on tuntunut?

Mielipiteitä siitä, että jatketaan PALilla ja Suomi voi olla mahdollisesti ainoita maita Euroopassa, jossa PAL käytössä?

Muutamia pointteja, joita nostettu aiemmin esille muualla tai discordissa ja joista voidaan esim. alkaa vääntää.:

NTSC-siirron puolesta:

-          Tutoriaaleja on lähinnä tehty NTSC:lle, uusille pelaajille on hämmentävää kun samat asiat eivät toimikaan PALissa
-          Muu maailma pelaa NTSC:tä, lisäksi muu Eurooppa mahdollisesti kokeilemassa trial periodeja -> Yhtenäisempää
-       Helpompi kun matkustaa muualle, ulkomaalaisten houkuttelu voi olla helpompaa
-       Logistisesti ei vaikeampaa kuin UCF, yhtä helppo muistarihomma
 
PALissa pysymisen puolesta:

-          PALiin on totuttu, moni on käyttänyt paljon aikaa hahmojensa hiomiseen
-          PAL on tasapainoisempi peli
-          Kukaan kuitenkaan matkustele
-       Uusille pelaajille hämmentävää kun pitää alkaa modata

Voin päivittää pähkinänkuoreen noita juttuja lisää keskustelun edetessä. Noi lähinnä sellaisia mitä ekana heitelty. Ei tarkoita että olisivat valideimmat pointit. Let's go deeper.

Tarkoitus saada järkevää ja rakentavaa keskustelua ja kartoittaa Suomen mielipidettä.
Reply
#2
Vanha vihainen kotipelaaja täältä Jyväskylästä soittelee moro.

Oisko kohtuutonta unelmoida siitä, että UCF (tai sen tapanen modi) sisältäisikin PAL-version balanssipäivitykset NTSC-maailmalle?

Turnauspelaan Meleetä vähän ja matkustan vielä vähemmän, joten äänelläni lienee tuskin kauheesti väliä. Mutta on se mulle kovin hurja ajatus et porukka valitsis sen version pelistä, jossa top tierit saa vielä lisää potkua. Etenkin lähinnä enemmistön paineesta.
Reply
#3
PAL on Euroopan versio, ja sillä pitäisi jatkaa. Standardin pitäisi olla se peli, mitä olemme jo vuosia pelanneet täysin tyytyväisinä, joka kiertää huutokaupoissa, ja johon eurooppalainen uusi pelaaja pääsee mahdollisimman pienellä vaivalla käsiksi.

Jokaisella pelaajalla taitotasosta riippumatta pitäisi olla yhtäläinen mahdollisuus siihen standardisoituun versioon fyysisesti. Niin kauan kuin turnaukset pelataan konsoleilla, myös kotona harjoittelun pitää olla mahdollista konsolilla ja mahdollisimman suoraviivaisesti. Vaikka turnauksiin NTSC olisikin logistisesti kohtuullisen vaivaton järjestää, samaa ei mielestäni voi sanoa turnausten ulkopuolisesta ympäristöstä.

Lisäksi Melee on jo valmiiksi kohtalaisen niche peli sekä yhteisö, eikä sen aloittamiselle tulisi asettaa yhtään enempää arbitraarisia esteitä. Se antaa vaikutelman elitistisestä ja sulkeutuneesta yhteisöstä, johon on haastava liittyä. En halua joutua selittämään yhdellekään uudelle pelaajalle, että hän on pelannut turnauskelvotonta versiota, ja hänen täytyy modata pelinsä ollakseen samalla viivalla muiden kanssa.

Ymmärrän, että NTSC:n standardisointi auttaisi korkean tason pelaajia, jotka matkustavat Amerikkaan ja pystyvät sijoittumaankin siellä. En kuitenkaan voi hyvällä omalla tunnolla asettaa tätä pientä osaa pelaajista niin tärkeään asemaan, että menisivät koko muun skenen edelle. Amerikkalaisten houkutteleminen tänne on toinen esille nostettu argumentti, mutta olen henk.koht. skeptinen asian suhteen. Heillä ei ole pulaa turnauksista, joten suurta tarvetta mannertenväliselle matkustamiselle heillä ei ole. Saatan toki olla väärässä, mutta epäilen ettei kovin suurta muutosta tämän asian laidalla tule tapahtumaan.

Ylipäänsä haluaisin, että Eurooppa yrittäisi haastaa Amerikan turnausten mittavuudessa ja näyttävyydessä, olla merkittävämpi skene. NTSC:n standardisointi on myönnytys, joka ajaa täysin vastakkaista agendaa. Eritoten kyseessä on typerä myönnytys, eikä hyödyllinen "päivitys", koska NTSC on aika vahvasti argumentoitavissa olevan heikommin tasapainotettu versio.

Jos koko muu Eurooppa siirtyy NTSC:hen, heitän pyyhkeen kehään ja tunnustan, että siinä vaiheessa on hyödyllisempää vaihtaa itsekin NTSC:hen. Mutta minusta tämä version vaihto on alun alkaenkin typerä ajatus, jota ei pitäisi toteuttaa.
Reply
#4
Oon samoilla linjoilla Eebron ja Rushin kanssa.

Ehdottomasti PAL version pitämisen kannalla. Ainoa perustelu, joka on mun mielestä ollu järkevä NTSC puolesta on se, että ois kaikkialla sama versio. Tämä perustelu tosin vesittyy Rushin kertomien pointtien takia. Pelissä, jossa on valmiiksi hahmojen väliset potentiaali erot aika suuret, ei tarvi ehdoin tahdoin lähtee vielä isontamaan niitä eroja. Jos siirryttäisiin yhteen versioon sen tulisi minun mielestä olla PAL.

Oon jopa siitä eri mieltä, että jos muut vaihtaa niin meidänkin tulisi. Sillon kun todella merkittävä osa alko pelaan brawlia aikoinaan niin oisko meidän pitäny kaikkien vaihtaa siihen? Huono esimerkki, mutta niin on huono koko vaihtokin.

Näin lokaalilla tasolla täytyy sanoo sekin vielä, että itseähän toi vaihto oikeestaan vaan hyödyttäis kun kahden kovimman kilpakumppanin hahmot sais nerffiä (koska muut hahmot paranee) eli ei tosiaan ole mikää oma lehmä ojassa tässä mun näkökannassa.
Reply
#5
PAL on paljon parempi, mutta jos oikeesti ihan kaikki muut EU maat vaihtaa NTSC, niin siinä tapauksessa mulla ei henkilökohtaisesti ole mitään sitä vaihtoa vastaan. Kunhan vaan ei ruveta sekottaan sillein, että osassa turnauksissa on PAL ja osassa NTSC. Tänä vuonnahan eSM-turnauksissa pelataan PAL, niin sen takia ei mitään NTSC turnauksia ainakaan vielä tän vuoden puolella Suomessa kthxbye.
Reply
#6
Vähä historian havinalla kommenttiraitaani pohjustan. Mitään uutta, mitä Rush ei olisi sanonut niin itselläni ei ole argumentteihin antaa.

PAL on nintendonkin lähtökohdista "korjattu" versio joten näkisin sen olevan sillä perusteella se "korrektimpi". Mutta isolla mittakaavalla koko Euroopan alueen ideologiaa on helpompi lähteä muuttamaan kuin yrittää vakuuttaa Amerikkaa siitä, että siellä vaihdettaisiin PAL:iin. Ympyrät ja kilpailullisen smashin juuret kun ovat siellä. 

En puolestani tätä ideologiaa halua tukea. Tokko halutaan oudoiksi linnuiksi jäädä, jos muu Eurooppa hyppää kilpailulliseen jenkki-ideologian junaan ja siinä mielessä tyydyn molempiin lopputuloksiin. Mutta oma ääneni menee sille, että pidetään PAL.
Reply
#7
Eikö olis paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu tehdä hybridiversio jota kaikki sekä amerikassa että euroopassa käyttäisi? Eli PAL, mutta NTSC:n Link, Ganondorf, CFja Yoshin dair.
Reply
#8
(18.04.2019 20:42)eebrozgi Wrote: Turnauspelaan Meleetä vähän ja matkustan vielä vähemmän, joten äänelläni lienee tuskin kauheesti väliä.

Kyllä ainakin omasta mielestä jokaisen edes vähän aktiivisen pelaajan äänellä on väliä. Suomessa nyt ei ongelmaa ole ollut, mutta ainakin itse oon huomannut tuolla Twitterin ja facen puolella, että samat naamat melkeenpä olleet nostamassa asiaa esille. Suomi nyt on niin erillinen, että ainakin omasta mielestä on vaan reilua että kaikilla voi olla yhtä lailla mielipide jonka huomioida eikä mennä vaan sen mukaan, mitä joku parempi tms. pelaaja sanoo jossain muualla. Ja musta on tärkeää, että skenellä on joku yhteisymmärrys ja että asiaa mietitään yhdessä.


Quote:Rush: Jos koko muu Eurooppa siirtyy NTSC:hen, heitän pyyhkeen kehään ja tunnustan, että siinä vaiheessa on hyödyllisempää vaihtaa itsekin NTSC:hen. Mutta minusta tämä version vaihto on alun alkaenkin typerä ajatus, jota ei pitäisi toteuttaa.

Oon samaa mieltä siitä, että ei jenkit tänne meille ainakaan tulisi vaikka mihin vaihdettaisiin. Tästä oon kuitenkin eri mieltä. En itse koe, että vaikka muu Eurooppa vaihtaisi, Suomenkin pitäisi vaihtaa. Ei meillä (enää) niin kovin aktiivisia ulkomaanmatkailijoitakaan vissiin ole. Eikä tänne meille päin kukaan ole muutenkaan ollut niiden turnausten takia matkustamassa. Samoilla linjoilla kuin mayhem, en näe syytä miksi muun Euroopan vaihdot olisi merkittäviä meidän skenen kohdalla. 

Toistaiseksi ainakaan NTSC:lle ei ole ollut kannatusta (paitsi muutama kommentti siitä, että jos Eurooppa vaihtaa kokonaan niin sitten). En tiedä onko vaan niin, ettei aihe ole niin kiinnostava kun siitä jauhettu, vai onko vaan aika selvä homma että täällä ei ole painetta vaihtoon kun ollaan niin eristyksissä muutenkin.
Reply
#9
Vuonna 2002 taloomme tuli upouusi Nintendon Gamecube -konsoli, sekä Super Smash Bros. Melee. Rakastin sitä peliä ensi hyppäyksestä lähtien, ja sama palo on myöhemmin tuonut minut myös Meleeturnauksiinkin. Se peli mitä olen pelannut, on aina ollut PAL-versio. En ymmärrä enkä välitä, mitä eroa NTSC:llä olisi PALiin verrattuna, mutta minulle on tärkeää pystyä pelaamaan sillä samalla konsolilla sitä samaa peliä ja samaa versiota kuin lapsuuden kesinä. Tietty jos peliseura ympäriltä katoaa, niin parempi tarttua jenkkiin. Henkilökohtaisesti pelaisin mieluummin PALlia.

Kaipa se UFC:kin peliä muokkaa. Mutta ei kiinnosta NIH tämmöttis.
Reply
#10
Juu ku sillä samalla konsolilla pystyy juuriki pelaamaan ihan samanlailla ku UCF:ää
Reply
#11
Tilannepäivitystä. 

https://smasheurope.com/europe/european-...us-update/
Reply
#12
Olin tosiaan koukoustamassa tästä aiheesta tuossa viime viikolla.

Keskustelun sisältö löytyykin tosiaan pitkälti tuosta artikkelista. Sanoin aikalailla sen mikä tilanne meillä on ollu ja miten ollaan aiottu edetä. Eli marras-joulukuun aikana ois meilläki viimestää aika sit keskustella ja pitää tarvittaessa uus äänestys aiheesta.

Bob-omb Battlefield voi toimia myös eräänlaisena testiturnauksena NTSC osalta. Päädyttiin se järjestämään NTSC versiolla koska tavoite on saada ulkomailtakin pelaajia ja lähes kaikkien ensimmäinen kysymys on ollut pelataanko teilläkin jo NTSC versiota.

En näe kuitenkaan tarkoituksenmukaisena sitä, että lähdetään isommin pakottamaan vaihdosta ellei suurinosa sitä kannata. Se ei estä meitä kuitenkaan järjestämästä esim kerran vuodessa yhtä NTSC turnausta johon tavoitellaan ulkomailta pelaajia. Jos kuitenkin meidän omista pelaajista selkeä enemmistö haluaa pidättäytyä täysin PAL versiossa testin jälkeen niin en näe itse pakollisena järjestää edes sitä yhtä kansainvälistä turnausta per vuosi.
Reply




Users browsing this thread: 1 Guest(s)